Viimeaikoina on tullut erinäisiä polkuja pitkin kumman usein vastaan ilmiö, jossa henkilö kertoo olevansa ”liian kiltti” tai ”väsynyt olemaan kiltti” ..mitä ihmettä? Kiltteyshän on osa persoonaa, eikös vain? Ollakseen -kiltti- täytyy olla sitä luonnostaan, ilman että se tuntuu raskaalta tai aiheuttaa marttyyrista ”en jaksa tätä enää” kompleksisuutta.
On eriasia väsyä olemaan kiltti, hyvä toisille, kuin se että väsyy siihen kuinka toiset kohtelevat sinua takaisin kiltteytesi vuoksi. Jos olet aidosti sitä mitä olet, ympärilläsi on ihmisiä jotka hyväksyvät sinut sellaisenasi. Sen sijaan jos esität toisille olevasi jotakin muuta -jotta he hyväksyisivät sinut paremmin- väsytät aivan varmasti sinut itsesikin ja hämmennät toisia.
Tiedän, on olemassa myös sellaisia energiasyöppöjä jotka negatiivisuuksillaan vain hyväksikäyttävät muita hyötytarkoituksiin ja pyrkivät tallomaan alas jokaisen innostuksen ja ilon. Tällaistenkin kanssa kiltti, hyväsydäminen ihminen selviytyy ilman kiltteyteensä väsymistä, jos osaa ja uskaltaa olla oma itsensä, sillä narsistisilla pyrkimyksillä ei onnistu lannistamaan aitoutta. Siksi epäaidot ihmiset vetävät toisiaan puoleensa ja aidot persoonat tuppaavat viihtymään useammin itsekseen.
Huomaan ikääntyessäni erakoituvani ja viihtyväni yhä paremmin ja paremmin itsekseni. Mielenkiinto psykologiaa ja ihmisten eri ikäkausien tapa- ja toimintakulttuureja kohtaan kasvaa. Nykyäaikana on hienoa kun sosiaalisen median turvin pääsee tutkimaan ihmismieltä hyvin läheltä. Kenties somen anonyymius helpottaa jokaisen aitona oloa, vai helpottaako sittenkin esittämään tasan sellaista jollainen haluaisi olla?
Loukkaantumiskulttuuri elää ja voi hyvin.
Jokaiseen mielipiteen vaihteluun ne kilteimmäksi empatiajumalaksi itseään väittävät takertuvat rajuimmin. Huomaako todellinen empaatti olevansa sellainen? Jos kuvailee itseään adjektiivein se herättää allekirjoittaneessa melkoisen skeptikon, sillä kauniiden korusanojen rimpsu ei lainkaan ilmaise millainen persoonallisuus kelläkin todellisuudessa on. Luultavasti toiset pystyvät paremmin kertomaan millaisia olemme, kuin me itse.
Myönnän toisinaan testailevani kanssaihmisiä ja kyseleväni tarkentavia kysymyksiä kokeillakseni millä tavoin kyseenalaistamiseen suhtaudutaan, varsinkin tilanteissa joissa henkilö on ilmaissut olevansa tietynlainen. Haluan saada vahvistusta väitteille. Ikuinen tutkiva mieleni saattaa minut tosin varsin usein riitatilanteeseen, jollaiseen en pyrkinyt. Jostain syystä ihminen loukkaantuu jos joku ei usko sellaisenaan mitä on kerrottu. Liekö siihen syynä epäaitous vai mikä lie. Sellainen kuva siitä tulee ettei pystytäkään seisomaan sanojensa takana ja keskustelemaan asiallisesti aiheesta ja todentamaan väitteitä teoriasta käytäntöön.
Narsistiset luonteenpiirteet ovat itseltä usein piilossa. Eräs terapeutti kertoi kerran hoitaneensa narsistia kahdeksan vuotta, ennenkuin hän alkoi ymmärtää oman toimintansa narsistisuuden. Luulisi kiltteyden olevan kilteiltä itseltään yhtä hyvin piilossa? Vaikkakaan kiltteyttä tuskin joutuu mennä pois hoidattamaan, vaikka maailmasta aikamoinen persoonattomien betoniporsaiden laakso ollaankin kovaa vauhtia koulimassa…
”Kilttinä vain kanssasi leikkisin, mutta mihin minä raitani jättäisin?” Sus<3. (Lainaus tiikerin päiväuni tee -paketin kannesta)
Imagine Insane Pieces 