Narsismi

Toistaa samaa kaavaa. On ollut raskas taakka kulkea elämässä narsismin varjossa. Sitä pyytelee itse anteeksi toisten tekoja, vaikka järki neuvoisi toimimaan toisin. Loppujen lopuksi ihminen voi luottaa ainoastaan itseensä.

Ikuinen ”kelpaanhan?” -kysymys jolle saa toistuvasti hyväksyviä vastauksia sekoittaa mielen. Mä en edes osaa olla vihanen. Se perustunne on kadoksissa multa. Kyky tuntea vihaa ja olla vihanen.

Mun elämään on ryöminyt useita narsisteja joistain koloistaan. Pikkuhiljaa oon alkanut ymmärtää, että mä oon tarvinnut niitä. Oon kuvitellut että ne tarvii mua! Alan oleen vahvoilla kun pystyn jo varmuudella sanomaan, ettei mua tarvi kukaan ja mä pärjään ite. Sitä on kait yrittänyt löytää sen puutteen, minkä jo varhain hukkasi, kun en kelvannutkaan. Koskaan. En sellaisena, kuin olin. Mun on täytynyt kulkea pitkä tie, päästäkseni tähän pisteeseen, etten mee enään halpaan. Mua ei enää tallota.

En oo ollut mikään lapanen. Aina osannut pitää puoleni, mut mä olen aivan liian ymmärtäväinen ja empaattinen. Mun käy sääliks ja haluaisin aina että kaikilla olis hyvä olla ja jos mä pystyn siihen vähänkään vaikuttaa niin se tekee mut onnelliseksi. Täytyy vaan osata erottaa se, ettei toisilta välttämättä tuu saamaan takasin samaa, mitä ite on valmis antamaan. Ja kun kyse on perhesuhteista, niin aina niitä rakastaa kumminkin.

Halusin kirjottaa tästä vaikeesta aiheesta siksi, jos tää auttais jotakuta toista kärsimään vähän vähemmän narsistien vaikutuksesta. Tai opettais tunnistamaan itsessään sen, miten vois tehdä toisin, ettei ne pääsis ihon alle satuttamaan. Mä olen oppinut. Ikävä kyllä ainoa lääke on pysytellä mahdollisimman poissa. Ja jos ne tarvii sua, niin älä oleta saavas takasin yhtään mitään. Tai toisinpäin, miten vois tunnistaa itessään narsistisia piirteitä ja hyväksyä ne ja pyrkiä kohtelemaan toisia kunnioittavammin.

Ja ne tarvii sua aina. Niin kauan kuin oot valmis taipumaan ja olemaan saatavilla, senkin uhalla, että se avunanto vie sulta loputkin jaksamisen rippeet hetkeksi. Se on vaikeaa, kun välittää ja haluis, että toisilla olis aina hyvä olla. Mut on tärkeetä ymmärtää, et jokainen huolehtii omasta onnellisuudestaan. Narsistit usein ovat taipuvaisia syyttelyyn ja uhkailuun josseivät saa tahtoaan läpi. ”Sä et välitä musta. Mä teen aina kaiken väärin, mikään ei kelpaa sulle! En kestä jos hylkäät mut, teen itelleni jotain peruuttamatonta josset nyt auta…” Kovin tuttuja lauseita. Niihin on vaikee suhtautua välinpitämättömästi. Mut oikeessa avun tarpeessa oleva henkilö osais kyllä kunnioittaa auttajaansa ja muotoilla toiveensa niin, ettei se sisällä syyllistämistä, marttyrisointia tai uhkailua. Ja jos et pystyisi sillä hetkellä auttamaan, niin varmasti toinen olis kykenevä sopimaan toisen ajankohdan, tai pyytämään apua muualta, ilman, että sä tunnet itses todella huonoks kun et just nyt tällä sekunnilla ole vain häntä varten olemassa.

Tää sattuu mua. Edelleen. Vaikka oon työstänyt näitä arpia ja haavoja paljon. Sattuu, mut osaan suhtautua siihen kipuun huomattavasti korjaavammin, kuin ennen. Mä en anna periks enää. Mietin rauhassa mikä mulle itelleni on siin tilanteessa paras ratkasu ja pidän mielessä, etten saa takasin samaa, ikinä. Saatan tulla mietittyäni siihen lopputulemaan, et mä haluun silti auttaa, en vaan enää mee auttamaan siks, että mua vaaditaan. Vaan koska haluan ja sillon kun mulle sopii. Ja jos mua ei sitten enää kelpuutetakaan kun olisin valmis menemään, niin sitten se keskustelu jää siihen.

Vahvat ihmiset ei tallo toisia alas, vaan kannustaa parempaan. Mä haluun olla vahva, myös itelleni. Toisinaan on hirveän vaikeaa tehdä valintoja, kun ei sitä tiedä, vastakun jälkeenpäin oliko päätös oikea. On hyvä osata pohtia ja miettiä ennenkuin tekee päätöksiä. Ei oo ihan helppoo kun ain haluis osata tehä asiat oikein.

Epätoivon hetkilläkin täytyy luottaa siihen, että vahva jaksaa itsensä kantaa. Sus<3