Näkemyserot

Milloin kirjoittaja saa olla väärässä?

Julkaisumoraali ja vastuu. Jos kirjoittaa käyttäen jonkun toisen sanomisia tai tekemisiä esimerkkeinä, voiko väittää niitä omikseen, jos on täysin omaksunut ne? Silloinhan ne ovat myös omia mielipiteitä.

Tavallaan kaikki tuntuu olevan tehty jo. Kaikki on jo vähintään kertaalleen sanottu. Mikä tekee asiasta jonkun keksimän? Entä jos nyt saan hyvän idean, jonka puen sanoiksi tähän, mutta samaan aikaan toisaalla myös 500 muuta ihmistä saakin sen saman oivalluksen? Voinko siltikin väittää sanomaani omakseni?

Ei se edes ole tärkeää. Tärkeämpää on se, kuinka sanomisiini suhtaudutaan. Olenko väärässä vai oikeassa on täysin vastaanottajan harkinnan varainen tulkinta. Sisäiset ristiriidat. Ollakko vai eikö? Ollakko vastaan vai puolesta?

Eikä edes kaikessa ole oikeaa ja väärää vastausta. Kirjoitettu sana tulkitaan usein monilla eri tavoilla. Lukija ei välttämättä tunnista tekstistä huumoria, satiiria, ironiaa tai muuta pilke silmäkulmassa piilotettua, hieman eritasoista tulkintaa vaativaa ilmaisutapaa, kuin harmaa asiateksti joka ei sisällä mielipiteitä -puhdasta faktaa vain.

Kirjoittajan täytyy olla valmistutunut siihen, että hänet käsitetään eri tavoin. Puhuessa toisten kanssa äänestä, eleistä, ilmeistä ja olemuksesta voi tulkita paljon sellaista, jota kirjoitetussa sanassa ei näe, ellei ole kykeneväinen katsomaan asiaa useammalta kantilta. Ja välitön itsensä puolustamismahdollisuus avautuu helpommin väärinymmärryksenkin uhatessa. Näkeekö allekirjoittanut tässä vain oman mielipiteensä?

Vaaditaanko lukijalta yhtään mitään? Kyllä ainakin minä toivon, että lukijakuntani kykenisi monipuoliseen ajatteluun, tulkinnanvaraiseen käsittämiseen ja antaisivat tilaa monipuolisuudelle, välillä hihittelyhuumorille, välillä angstiselle tuskalle. Ja toivon itsekin olevani lukijana ymmärtäjä, useimmiten lukiessani kuitenkin tylsistyn ennen loppua ja teksti jää kesken. Kuinka arvostankaan heitä, jotka ovat onnistuneet luomaan sellaisen tekstin, johon olen uponnut täysin mukaan ja lopun koittaessa tuntenut jopa hienoisesti haikeaa ikävää.

Genrettäminen. Tappaako se vapauden? Tuskin kokonaan, mutta varmasti tukahduttaa ainakin osan vapaan tahdon ajattelusta hetkellisesti. Täytyisikö meidän luoda itsellemme enempi rajoja, jotta pysyisimme tiettyjen linjojen sisäpuolella? Kyllä mua harmittaa vähän jos olen tarkoittanut jotakin aivan erilailla kuin se otetaan vastaan, mutten ryhdy selittelemään itseäni liikaa. Ei tämä suomen kielikään ole omaa keksintöäni, vaikka häpeilemättä käytän sitä hyödykseni ja jopa muokkaan sanoja, jotta ne ”kuulostaisivat” enempi minulta.

Luon nahkani aina kun joudun liian ahtaalle… Sus<3

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: